keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Uusi järjestys on POP




Neljäs asumiskuukausi menossa ja pikkukodin tunnelmasta sekä tiloista on siis tullut tovi nautittua ja makusteltua.

Muutto tähän kotiin tapahtui vauhdilla ja tärkeintä oli saada ahdettua yhteen muuttoautoon tärkeimmät asiat, huonekalut. Kalusteille olinkin miettinyt ja mitannut paikat, mihin ne parhaiten sopisivat

Kuitenkin vasta ajan myötä huomaa, miten käytännöllisyys ja tilanjako toteutui. Pidin kyllä suuresti kalusteiden paikoista, mutta jäin kaipaamaan muutamaa asiaa - kunnollista pöytäkokonaisuutta, uuden rautasohvan käyttöä ja leppoisaa lukunurkkausta. Sohvaa ja telkkaria kun tässä kodissa ei ole.

Uusien tavaroiden hankinta on jäänyt vähemmälle ja vanhoista kodeista tutut rakastamani tavarat  ovat edelleen mukana.Näissä kuvissa näkyy yksi ihan uusi juttu ja muutama "uusi" kirppistavara.

Kuvaan kodin joskus laajemmasti, mutta tällä kertaa pieniä juttuja sieltä täältä.

Vanha klaffipöytä kääntyi toisin päin ja pari tuolia sekä rautasohva muodostavat tupakeittiössä ison kokonaisuuden. Pöydän ympärille mahtuu hyvin neljästä kuuteen henkeä, jos sopu sijaa antaa.


Asan kulhosetti oli kirpparilöytö - hyvin vähälle käytölle oli jäänyt edellisessä kodissaan. Ilolla annoin uuden kodin.


 Valkoinen kerrattu tulilatva on niin helppo ja kaunis ilonpisara pimenevään syksyyn.


Tähän Prismasta vuosia sitten ostettuun suureen kynttiläkippoon tai maljakkoon liittyy kyllä hauska tarina. Tornion aikoina ostin sen ja kuljetin liukkailla keleillä selkärepussa useita kilometriä ystäväni kanssa tallustellen ja koiria lenkittäen. Harvan tavaran kanssa kuljetusmatka on ollut niin täynnä jänniä liukastumishetkiä.


Kesällä hankittu rautasohva muodostaa nyt oman pehmoisen tyyssijansa keittiönpöydän paikalla. Ainoastaan näissä kuvissa näkyvä uusi hankinta sohvan lisäksi on Secret Gardenin perunakori, mikä toimii pehmoisten juttujen säilytyskorina.


Tupakeittiön suurelta seinältä rautasohva muutti keittiönpöydän paikalle ja niinpä numerolipasto siirtyi sohvan paikalle. Mukavasti tilaan tulee nyt korkeuttakin ja se on paremmin käytössä. 




 


Mummolan ikivanha ja kulunut pikkutuoli jotenkin nivoutuu numerolipaston viereen parhaiten. Tuolilla ei voi istua eikä seistä, kun se on niin matala ja kulunut. Juuri paras tällaisenaan.




Uusi lukunurkkaus muodostui pikkuikkunan eteen. Tässä on hyvä selailla sisustus- ja puutarhalehtiä tai kadota kirjojen maailmaan. Ainoastaan rahia jäin kaipaamaan ja täytyy isän luota sellainen käydä hakemassa, kun taas isän luona vierailen. 


Huonekalujen ja tavaroiden siirtelyn ohessa hellalla tekeytyi aimoannos kunnon vanhaa herkkua - jauhelihakeittoa. Tällainen projekti tarvitseet tuhdin evästyksen, että sen jaksaa suorittaa loppuun.


Ps. Päivitykset edistyvät laahaavat pahasti jäljessä aikaisemmilta kuukausilta.

2 kommenttia:

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Sulla on kyllä käsittämättömän ihania tavaroita! Toi numerolipasto, iiihana tuoli ja vähän muutkin vois muuttaa meille.

Mä kyllä ihailen ihmisiä jotka oikeesti saa sopimaan vaikka saappaat ja kurpitsan kauniisti toisiinsa. Ittellä olis vielä paljon opittavaa.

quu kirjoitti...

Tavaroissa on vain se hauska puoli, että niistä suurin osa on ostettu kauan sitten, osa jo kymmenen vuotta sitten.

Kyllä sen sommittelun taidon on oppinut sisustusmyyjänä ja loistavilta pomoilta, joilla on hyvä maku. Paljonhan sitä tekee erheitä, mutta se kuuluu.. tai mikä se erhe edes on. Onko sellaista? :)