keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Paketoinnit pulkassa




Lahjapaja on sulkenut ovensa. Lahjoja ei montaa ollut, mutta niiden miettimiseen meni sitäkin enemmän.

Viime perjantaina kävin vielä ostamassa viimeiset Joulupuu-lahjat lapsille - lapussa tieto lapsen sukupuolesta, iästä ja vaatekoko. Hankalaa, mutta se oli hauskaa. Ehkä hauskin juttu töissä! Valitettavasti näiden muutaman lapsen lahjat eivät olleet syystä tai toisesta palautuneet, joten työpaikkani ne kustansi ostamani lahjat ja paketoin ne myöskin itse. Paketteihin sujahti My little Pony-tyylinen pakkaus,keppihevonen, sukkia, sukkahousuja, paitoja, säärystymiä, karkkeja ja isoille pojille lisäksi Axea (miksi niiden purkkien nimet on niin pikkutuhmia! Eihän sellaisia kehtaa vieraille lapsille ostaa lahjaksi..). Täytyy toivoa, että lapset ilahtuvat paketeista. Kaikkiaan sata pakettia tarkistin ja laitoin isoihin säkkeihin odottamaan perheitään. Työpaikkani alueen vähävaraisten perheiden lapset saavat kaksi pakettia jokainen. Täällä on kyllä niin innoissaan oltu keräyksestä ja viime metreilläkin ihmiset halusivat auttaa.

Mutta omille sukulaisille lahjojen ostaminen onkin hankalaa. Kaikilla on jo kaikkea ja tavaraa pursuaa. Rahaa eikä lahjakortteja ole kiva antaa, vaikka saajasta ne varmaan onkin kivoimmat jutut, kun voi ostaa mitä haluaa. Mutta meneekö se sitten lahjaan vai vaan arjenpyörittämiseen?

 Lähestyin lahjapulmaa siitä perinteisestä näkövinkkelistä, että mitä puuttuu ja mikä on tarpeellista. Mutta on nekin lahjat tylsiä, ei siitä mihinkään pääse. Kalsareita, sukkia, karkkia ja taas sitä Axea. Jospa söpö paketti piristää niin tylsää ja tarpeellista sisältöä. Paketoiminen on kyllä hauskaa. :)
 


Tsemppiä viime metreille!

Ei kommentteja: