Olen huomannut, että elämässä u n e l m a t tuppaavat toteutumaan jos niitä kovasti a j a t t e l e e & u n e l m o i. Välttämättä toteutustapa unelmalle ei sitten olekaan sitä miten se itse ajatteli.
Jonnin aikaa ihastelin tällaista suurta lyhtyä. Enkä raaskinut ostaa joten nehän sitten hakeutuivat omiin koteihinsa. Kävin viemässä jäteasemalle uuden kuorman vanhoja kirjoja, rikkinäisiä astioita ja elektroniikkaa ja kas - metallilavalla näkötti lyhty josta olin haaveillut. Kysyin jäteaseman hoitajalta, että eihän tuolta varmaan saa ottaa ja hoitaja sanoi että ei hän näe jos kääntää selkänsä. ;) Ja niin tapahtui. Pesun jälkeen lyhty nököttää olohuoneen pöydällä. Tuumailen vielä maalaanko, ehkä en - pidän siitä juuri tällaisena elämää vähän nähneenä.
Lyhdyssä ei ollut lasikippoa, mutta lainasin sen toisesta vähän hienommasta lyhdystä ja tämähän nosti romun arvoa huomattavasti. Tykkään.
Toisen romu on toisen aarre. ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti