maanantai 18. elokuuta 2014

€uron löytö


Somerniemen markkinoilla pistäytyminen viime lauantaina oli jännittävä kokemus - keskellä ei mitään oli tienvierustat täynnä autoja molempiin suuntiin ja markkinapaikalla ihmisvilinä yllätti, vaikka olin jo paikasta aikaisemmin kuullutkin.

Elokuinen markkinapäivä oli infomiehen sanojen mukaan hiljaisin, kun parhaimpina heinäkuisina päiviänä kävijöitä on 7000 ja myyjiä kolmisensataa.  Kaveria ei kannata hukata, sillä puhelinverkko on markkinoiden alueella täysin jumissa tai kaatunut..

Mukaan lähti kotiinviemisiksi ruisleipää, lähihunajaa, punasipulia ja pellavamekko. Vaikuttava kokemus vaikkei tullut ostettua mitään niistä lukuisista notkuvista kirpparipöydistä, missä oli vaikka ja mitä ihanaa. Mitä ikinä etsikään, tuolta sitä löytäisi. Kannattaa käydä kauempaakin paikkaa katsomassa ja kokemassa tuo ainutlaatuinen markkinahumu.



Jatkoimme ajelua kotiinpäin ja taas  keskellä ei mitään näkyi kyltti "Hallikirppis 500m" ja kaarrettiin pihaan katsomaan. Autossa koottiin kaikki kolikot, kun käteinen oli huvennut kesämarkkinoille.

Isossa hallissa löytyi äkkiä se mitä oltiinkin jo aikaisemmin etsitty, salaisesti haaveiltu. Vanhoja etikettipulloja. Nämä maksoivat 0,50€/kpl eli hurjan euron verran maksoivat.





Pullojen vieressä nököttää maailmasta suloisin koirien namikätkö.



2 kommenttia:

Sari Riekkola kirjoitti...

Somat pullot, hyvä löytö!
Koirien herkkukätkö on kyllä myös söpö! Olispa täälläkin päin tuollaisia kirppareita;)

quu kirjoitti...

Kirpparilöydöt on kyllä välillä kiven alla vaikka kuinka ahkerasti niitä koluaa.

Yleensä ne löydöt tulee parhaiten silloin, kun ei oikein huvittaisi penkoa mitään eikä ole "löytämisfiiliksissäkään". Etsivä ei löydä. ;)